Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

NOKKONEN KUITUKASVINA


OSTAMASI TUOTTEEN MATERIAALI JA SEN ALKUPERÄMAA



Nokkoslanka ja -kangas on nepalilaisten naisten vuorilta keräämistä nokkoskasveista, heidän itsensä käsityönä valmistamaa lankaa ja kangasta.

SannoDesign tuo itse, tuotteissa käytetyt nokkoslanka ja -kangas materiaalit Suomeen. Kaikki myymämme nokkoslanka ja -kangastuotteet, on käsityönä valmistanut:

Ritva Saihila /SannoDesign Suomessa.

Pesuohjeet: tuotteet voi pestä pesukoneessa (pesupussissa) 40ºC

Kuivaus: muotoon venytys, tasokuivaus

Silitys: ··· (kolmosella)

HUOMIO! Nokkoslangasta saattaa vielä irrota pieniä
kuitupalasia (päistäreitä), ensimmäisillä pesukerroilla, joten suosittelemme
tuotteiden pesua erillään muusta pyykistä. pesupussia käyttäen.

Mikkelissä, pitkään nokkosen ominaisuuksia tutkinut Bertalan Galambosi on unkarilainen, 33 vuotta
Suomessa asunut yliagronomi, joka on lähes koko ikänsä viettänyt, yrttejä tutkien. Hänen mukaansa, nokkoskuidun ominaisuuksiin kuuluu, ettei se homehdu. Pesulapuissa ja pesuhansikkaissa se on erinomainen ominaisuus.


Tässä hieman historiallisia perustietoja nokkosen käytöstä kuitukasvina ja sen käytöstä tekstiilien

valmistuksessa.

Historiaa

Nokkonen on jo esihistoriallisilta ajoilta tunnettu kuitukasvina, josta on valmistettu lankaa ja köyttä.

Nykyisin tiedetään jo varmasti, että kivikauden naiset ovat valmistaneet nokkosen kuidusta kalaverkkoja.

Löytöjä on melko vähän, koska nokkonen on helposti maatuva.

Eläin- ja kasvikuituja hajottavat pieneliöt eivät viihdy pronssiin muodostuvien, kuparisuolojen läheisyydessä ja siksi
joitakin löytöjä on tehty mm. Tanskassa pronssikautisten hautalöydösten yhteydestä.

Nokkosta on kasvanut luonnonvaraisena Suomen alueella jo
myöhäisrautakaudella, joten oletetaan, että sitä on käytetty kuituna vähintään yhtä paljon kuin pellavaa.

Nokkosesta on kudottu palttinasidoksista kangasta. 1600-luvulla nokkonen on ollut Pohjolassa tärkein kuitukasvi, josta on muokattu köysiä ja karkeita verkko- ja säkkikankaita. Siitä on tehty kotimaan hienoimmat tekstiilit ja asusteet, valmistamalla siitä myös ohutta lankaa. Nokkosesta valmistetut kankaat olivat arvokkaita ja siksi yleensä vain säätyläisten yksinoikeutta.

1800-luvulla on vielä monessa maassa käytetty nokkosta kankaiden valmistukseen, mutta vähitellen se syrjäytettiin puuvillalla. Toisen maailmansodan jälkeen nokkoskuitu jäi unohduksiin puuvillan noustessa tilalle.

Kuitukasvina nokkonen on siis ikivanha ja Etelä ja Itä-Euroopassa nokkosta viljellään yhä kehruu tarkoituksiin. Etenkin italialaiset ovat pyrkineet jalostamaan pensasmaista nokkosta kuiduksi.

Nepalissa valmistetaan paikallisesta nokkosesta kankaita, joista valmistetaan mm. paitoja ja housuja. Täällä sen uusi tuleminen saattaa synnyttää aivan uuden tuotannonalan: nokkosen viljelyn. Ikivanha nokkoskuitu kokeilee paluuta.

Nokkosta pidetään ihmiskunnan vanhimpana kuitukasvina, jota käytettiin jo kivikaudella ympäri maailmaa. Sitä ei tiedetä, kudottiinko tuolloin nokkoslangasta kuitua, mutta
siitä syntyi kalastusvälineitä, verkkoja ja nyörejä. 1800- ja 1900-luvuilla nokkosta tuotettiin teollisesti tekstiilikuiduksi, kunnes toinen maailmansota katkaisi tuotannon. Suomessa nokkonen uinui unohdettuna tekstiilikuituna50 vuotta.


Nyt nokkosesta syntyy jälleen tuotteita. Langan tuottaminen on kuitenkin kallista puuhaa, joten haasteena on kehitellä parempia kuidutustekniikoita ja kehruumenetelmiä. Tuorein yllätys on ollut huomio, etteivät nokkostekstiilit homehdu.

Nokkoskuitu on joustavampaa, kuin pellava, joten se ei rypisty niin helposti. Nokkostuotteet pitävät tuulettamisesta, kuten muutkin luonnonkuidut – kuitu pesee niin itse
itsensä. Kaikki tuotteet ovat vesipestäviä. Luonnonvärjäyksen vuoksi suosittelen pesuaineita, joissa ei ole valkaisuaineita. Esimerkiksi pesupähkinät sopivat mainiosti. Huuhteluaineita ei tarvita, eikä yli 40 asteista pesuvettä.

Tuotteet siliävät kuumalla höyrysilitysraudalla. Pesun jälkeen nokkoskangas usein tuntuu kovalta, mutta se pehmenee pian silitettäessä ja käytössä.


Nokkosen ominaisuudet kuitukasvina

Nokkoskuidut ovat puhdasta selluloosaa. Kuidut saadaan kasvin varresta, kovan vahamaisen kuoren alta. Kuitukimput ovat tämän kuoren ja rungon sisällä olevan puumaisen kerroksen välissä.

Nokkoskuitu on pitkä, hento, taipuisa ja luja, erityisesti sen märkälujuus on hyvä. 100% nokkoskangas voidaan pestä vedellä, eikä se kutistu pesussa.

Käyttökelpoista kuitua on luonnonvaraisissa lajikkeissa vain 3-5% koko kasvista. Saksassa on kehitetty viljelynokkonen, jonka varresta saadaan jopa 13% kuitua.


Nokkoskankaan valmistus

Nykyisin nokkoskangasta ei valmisteta teollisesti missään. Käsinkudottua nokkoskangasta saadaan Nepalista, jossa sitä on käytetty jo vuosisatoja kotitalouksissa. Nepalin vuoristokylissäsiitä on perinteisesti valmistettu vaatteita, laukkuja, patjoja sekä muita käyttötarvikkeita.

Pääasiallisena raaka-aineena käytetään luonnonvaraista jättinokkosta, jonka ansiosta nokkonen uusiutuu jälleen luonnonvaraisesti.

Sadonkorjuun jälkeen varret niputetaan ja jätetään ulos muutamaksi päiväksi, jolloin poltinkarvojen vaikutus vähenee. Sen jälkeen kuidut erotetaan varresta.

Ulkokuori ja sisärunko, jossa kuidut ovat, erotetaan jaloilla polkien. Kuoret jalostetaan tai jätetään kuivumaan nippuina, jotka myöhemmin liotetaan vedessä kuitujen erottamiseksi. Kuituja keitetään edelleen 2-3 tuntia pelkässä vedessä.

Myöhemmin lisätään punatuhkaa, jolloin saadaan alkaaliliuos. Tämä keitetty nokkonen jätetään hautumaan yön yli hiipuvalle nuotiolle. Aamulla kuidut hakataan puunuijalla, jolloin ne puhdistuvat ja loput kasvinosat sekä vaha poistuvat.

Lopulta nokkoskuidut kuivataan auringonvalossa.Kuivatut kuituniput avataan varovasti ja erotelleen. Tämän jälkeen kuidut kehrätään, yleensä värttinällä, langaksi. Värttinä korvaa rukin, koska sitä on helpompi kuljettaa mukana hankalilla ja pitkilläkin matkoilla, iltapuhteina ja kyläillessä.

Kangas kudotaan yleensä talvisin, jolloin ei ole peltotöitä, tai vapaa-aikoina. Kankaan kutominen tapahtuu perinteisin menetelmin maakangaspuilla tai selkävyö- kangaspuilla. kankaiden pituudet vaihtelevat 4-5 metriä ja leveys, selkävyökangaspuita käytettäessä, on
suorassa suhteessa kutojan selän leveyteen.

Kankaiden värjäys tapahtuu yleisimmin käsityönä kasviväreillä. Väriaineet saadaan esimerkiksi granaattiomenapuun
sekä pähkinäpuun kuorista, joista saadaan myös eri sävyjä. Kankaita värjätään myös kemiallisesti koneiden avulla.


Lähde: Ritva Heikkinen.
”Nokkonen sisustuspainokankaana”. Tekstiilisuunnittelun opinnäytetyö, EVTEK
muotoiluinstituutti, joulukuu 1998


Tekstin koonnut:

Ritva Saihila

SannoDesign

Lönnrotintie 32

09220 SAMMATTI

www.sannodesign.fi

Hatun valmistus

Hattuja on tehty esimerkiksi huovasta, nahasta, muovista ja erilaisista kankaista.

Tuohi, olki ja pahvi ovat erikoisempia hattumateriaaleja.Usein hatussa on koristeita, kuten nauhoja ja sulkia. Suruaikaan mustaan hattuun on voitu liittää myös huntu.

Hattu voi sisältää lisäosia kuten lipan tai korvaläpät. Korvaläpät voidaan kääntää kylmällä ilmalla korvien suojaksi.Hattuja on valmistettu jo pitkään teollisesti.

Hatunvalmistusta taiteena toteuttaa modisti. Tämä ammatti on keskittynyt etenkin naisten kalliiden, yksilöllisten hattujen suunnitteluun. Hattu on tavallisesti jäykästä materiaalista valmistettu päähine. Hattua käytetään paitsi pään suojaamiseen ja lämpöenergian säilyttämiseen, myös sen koristearvon takia.

Erilaisia hattuja ovat muuan muassa knalli, silinterihattu ja lierihattu, joka suojaa auringolta.

Villalangasta virkattua päähinettä sanotaan pipoksi tai myssyksi.

HuopaHuovutusneuloja käytetään neulahuovutuksessa.Huopa on villasta valmistettua kutomatonta kangasta, jossa villan kuidut ovat takertuneena toisiinsa ja muodostavat yhtenäisen kangaspinnan. Huovasta valmistetaan muun muassa hattuja ja jalkineita.

Huopapeittoa kutsutaan usein viltiksi tai filtiksi. Huopaa käytetään myös teollisuudessa suodatin- ja viirakankaina. Vanhimmat tunnetut huovutetut työt ovat peräisin Aasiasta noin ajalta 600–200 eaa. Suomessa huovutuskäsitöitä on tehty perinteisesti maan itäosissa.

[1]Valmistaminen ja ominaisuudet

Huovutus on menetelmä, jossa villakuidusta valmistetaan huopaa. Tämä tapahtuu yleisimmin lämpimän veden, emäksisen aineen ja mekaanisen muokkauksen avulla. Villa on ainut tekstiilikuitu, joka huopuu. Huovan ominaisuudet ovatkin vahvasti sidoksissa villan ominaisuuksiin. Villakuitu on pinnaltaan suomuista, ja huovutus perustuu villakuitujen suomujen takertumiseen toisiinsa mekaanisen muokkauksen aikana. Kun villakuituja hierotaan toisiaan vasten lämpimässä vedessä, suomut ovat auki ja kuidut takertuvat toisiinsa. Kylmällä vedellä huuhdottaessa kuidun suomut sulkeutuvat ja kiinnittyvät toisten kuitujen suomuihin, jolloin muodostuu huopaa. Huovutusmenetelmät voi karkeasti jakaa kolmeen eri tekniikkaan: karstatusta villasta huovuttaminen, neuleen tai virkkaustyön huovuttaminen pesukoneessa ja neulahuovutus. Eri tekniikoita voidaan käyttää saman tuotteen eri valmistusvaiheissa.

[1]Lähteet Joensuun yliopisto, Integroitu käsityö. Huovutus. Sivu luettu 17.2.2007.

Nahka

Nahka on materiaali, jota saadaan parkitsemalla eläinten vuodista. Sitä käytetään muun muassa huonekalujen, kenkien, laukkujen ja asusteiden, valmistuksessa. Nahan lähteenä ovat yleensä teuras- tai turkiseläimet.Erilaisia nahkalajeja ovat esimerkiksi nappanahka, aniliininahka ja mokkanahka.Nahasta tuotteita valmistavaa ammattilaista kutsutaan suomeksi nimellä satulaseppä tai suutari.

Olki

Oljiksi kutsutaan viljojen suoria korsia puinnin jälkeen. Olkia saadaan käytännössä ainoastaan käsin puimalla. Nykyisin suoria olkia ei enää saada, vaan oljet murskaantuvat esimerkiksi leikkuupuimurin silppurissa silpuksi eli pahnaksi. Nykyään suorien korsien nimitys "olki" onkin puheessa siirtymässä merkitsemään murskaantuneita korsia eli pahnaa tai pehkua.Pahnaa käytettiin varsinkin aiemmin kotieläinten kuivikkeina parsissa, karsinoissa ja talleissa. Nykyisin Suomessa pahnakuivitusta pidetään lähinnä vain loukkaantuneilla eläimillä ja varsovilla tammoilla, mutta jotkin tallit käyttävät sitä edelleen kaikilla hevosillaan. Parhaiten kuivikkeeksi sopivia ovat kuivana korjatut kauranpahnat. Kuivikekäytön ohella paalattua pahnaa voidaan käyttää myös energiantuotantoon esimerkiksi lämpökattilassa ja tämän ohella myös esimerkiksi olkipaalirakentamisessa ja erilaisissa maastoesteissä esimerkiksi hevos- tai autourheilussa tai laskettelurinteissä.Suorat oljet syötettiin aiemmin karjalle joko sellaisinaan tai niistä hakatiin lyhyttä silppua, josta heinänjätteiden ja jauhojen kanssa valmistettiin kuuman veden avulla haudetta lypsäville lehmille.Olkia käytettiin ennen patjan täytteenä. Pikkulasten patjoissa oljet säilyivät aina kertakäyttövaippojen keksimiseen asti. Oljesta tehtiin myös ulkorakennusten kattoja, jotka eri puolilla maata olivat eri mallisia. Tämän lisäksi oljesta kudottiin pystypuissa paksuja mattoja, joita käytettiin makuualustoina sekä tuulen- ja hallansuojina.

Esimerkki pienemmästä oljesta valmistetusta punontatyöstä on olkihattu. Oljista tehdään myös erilaisia käsitöitä. Puimurin tai puimakoneen pahnaksi ruhjomat oljet eivät sovellu käsitöihin, kattoihin tai patjoihin, vaan oljiksi viljankorret on leikattava sirpillä, etteivät ne rikkoonnu. Oljista tehdään himmeleitä, Daavidin tähtiä ja olkipukkeja (gävleläinen perinne).

Kirjallisuutta· Lindén, Eevi & Talvitie, Tuulikki: Olkityöt: 50 perinteistä ja uutta olkikoristetta. Mallit:] Eevi Lindén. Teksti ja piirrokset: Tuulikki Talvitie. Helsinki: Tammi, 2002. ISBN 951-31-2354-5

Hatunkäyttäjän etiketti·

Olipa juhla tai tilaisuus mikä hyvänsä, hattu on oivallinen tapa tuoda esiin omaa persoonallista tyyliä, korostaa parhaita puolia ja tehdä pukeutumisesta juhlava.

Hattu juhlakäytössä

Jos häiden, perhejuhlien tai epävirallisten juhlatilaisuuksien alkamisaika on ennen klo 18.00, hattua voidaan käyttää koko ajan.

Häissä, valtion virallisissa juhlatilaisuuksissa ja iltapukujuhlissa joiden alkamisaika on klo 18.00 jälkeen hattua ei käytetä.

Sopivia päivätilaisuuksia hatun käyttöön ovat: kastejuhlat, ristiäiset, ylioppilasjuhlat, valmistujaiset, syntymäpäiväkutsut, taidenäyttelyn avajaiset, akateemiset tilaisuudet yms.

Päivällä alkavien hääjuhlien vieraille hattu sopii erinomaisesti. Varsinkin morsiamen ja sulhasen äideillä on tapana käyttää asuun sopivaa juhlavaa päähinettä. Hääjuhlan kääntyessä iltaan hatun voi riisua, mikäli kampaus sen sallii.

Valitse asuun ja persoonallisuuteesi sopiva kevyt sisäkäyttöön tarkoitettu päähine. Hatun muoto, koko, väri ja koristelu valitaan juhlaan mukaan: kotoisaan tai viralliseen tilaisuuteen valitaan hillitty hattu, suuren iloiseen juhlaan näyttävämpi luomus!

Miesten juhlapukeutumiseen kuuluu silinterihattu silloin, kun asuna on saketti tai frakki. Akateemisissa tilaisuuksissa frakin kanssa voi käyttää tohtorinhattua tai ylioppilaslakkia.

Hautajaisissa hattuun voi pukeutua vuodenajasta riippumatta, niin sisä- kuin ulkotiloissakin. Mustan värin ohella myös muut tummat värit ovat sopivia. Miehet voivat käyttää myös lierihattua tai turkislakkia.

Juhlahattua valitessa kannattaa ottaa koko asu mukaan ostoksille, jotta valittu hattu varmasti sopii asukokonaisuuteen täydellisesti!·

Hautajaisissa

Hautajaisissa on syytä kiinnittää huomiota myös päällysvaatteiden sopivuuteen. Hautajaisasuun voi yhdistää hillityn värisen mustan, harmaan tai tummansinisen päähineen.

Naiset voivat käyttää hattua, suruhuntua tai huivia, miehet kapealieristä hattua tai muuta siistiä päähinettä. Asiallinen pukeutuminen on kunnioitusta tilaisuutta, vainajaa ja surevia omaisia kohtaan. Kirkkoon tullessa miehet ja pojat ottavat lakin pois päästä. Kantajilla hatun pitää olla musta ja kaulaliinan valkoinen, kannettaessa hattu pidetään päässä. Kun arkku on laskettu hautaan, ottavat miehet hatun päästään.

Päähineen käyttö arkena

Skandinaavisissa sääolosuhteissa on tyylikästä valita päähine vuodenajan ja sään mukaan. Kesällä on järkevää suojata ihoa, silmiä ja hiuksia auringon UV-säteilyltä kesähatulla. Talvella asianmukaisiin ja päällystakkiin sopiviin asusteisiin pukeutunut on upea näky ikään ja sukupuoleen katsomatta. Päähinettä käytetään ulkona, mutta sisään mennessä on kohteliasta riisua ulkovaatteet ja päähine eteiseen. Hyviin tapoihin kuuluu luonnollisesti myös se, ettei lakki päässä ruokailla.

Pipo

Pipo on päälaen peittävä vaatekappale, jota usein käytetään kylmällä säällä pitämään päälaki ja korvat lämpiminä. Pipoja näkee silti kesälläkin varsin lämpimillä ilmoilla, joskus vain muodikkuuden takia.Pipo valmistetaan usein villalangasta neulomalla tai virkkaamalla. Teollisesti tuotetuissa pipoissa käytetään usein keinokuituja.